Saavuimme sunnuntaina 15. elokuuta 19 tunnin lentelyn (Helsinki-Brysseli-Madrid-Luis Munoz) jälkeen San Juaniin. Hieman väsyneinä etsimme ihmisiä joiden piti tulla meitä hakemaan ja viemään meitä tulevalle kämpälle jonnekin päin Isla Verdea. Löydettyämme heidät, 10 minuutin ajomatkan ja parin allekirjoitetun paperin jälkeen asetuimme kodiksi. Anne-Mari (avopuolisoni) lähti matkaan mukaan pariksi viikoksi.
Maanantaina herätys olikin sitten jo 8.00 sillä kouluni yhteyshenkilöt veivät minut ja Anne-Marin aamupalalle vanhaan kaupunkiin. Heräsimme hieman väsyneinä, mutta koska olimme saapuneet illalla emme vielä ymmärtäneet asunnon parasta puolta. Se on tuossa alapuolella.
Sitten vain ulos lämmittelemään. Lämpöä heti 34 astetta ja erittäin kosteaa viikon sateiden jälkeen. Koko päivä olikin sitten omistettu minulle, sillä kävimme tutustumassa kouluuni, laitamassa paperit kuntoon, hoitamassa internet- ja puhelinasiat, kaupassa ja sain vinkkejä paikallisten kanssa asioimiseen.
Kaksi ongelmaa kuitenkin huomasimme. Ensimmäinen ongelmani on huono espanjankielen taitoni, joka toivottavasti paranee. Toinen ongelma on se, että kouluun pääsee vain moottoritietä pitkin ja siihen tarvitaan auto tai moottoripyörä. Eli auton hankinta/vuokraaminen on edessä, mutta koulu on ottanut sen myös kontolleen.
Ensimmäinen koulupäiväni oli keskiviikkona. Opiskelin Casinon johtamista, Hotellin johtamista ja Hotellien myynti- ja markkinointi menetelmiä. Mielenkiintoinen loppuvuosi luvassa sillä ohjelmassa on myös hospitality revenue managementtiä ja tapahtumien- ja kongressi järjestämistä. Saan myös harjoittelun sijasta käydä alueen hotelleissa tutustumassa niiden toimintaan.
Olen saanut koko ensimmäisen viikon kokea uskomatonta vieraanvaraisuutta, ystävällisiä ihmisiä ja mahtavia ilmoja. Asunto on loistava, pihalla on allas, talossa kuntosali, ranta vieressä, Burger King vastapäätä (terkkuja Juholle), viereinen rakennus InterContinental, seuraava Waldorff-Astorian (Hilton) El San Juan ja matkaa vanhaan kaupunkiin vain 15 minuuttia. Kouluun matkaa on noin 5 minuuttia, mutta se on pakko taivaltaa autolla. Koska autoa minulla ei vielä ole, joko yhteyshenkilöni ovat noutaneet minua (Student Affair Coordinators) ja tänään itse koulutusohjelmani johtaja =D
Mikäs täällä ollessa... Nyt aloitan viikonloppulomani ja katsotaan sen jälkeen mitä tänne kirjoitetaan. Tätä blogia tulee lukemaan muutama lapsikin joten likaisimmat yksityiskohdat on pakko jättää pois XD
Palaillaan =D
You are in heaven!! siis oikeesti Burger king alakerrassa.
VastaaPoistatodella hienon näköstä ja kuulosta. Mistäs oot blogille tuollaisen nimen keksinyt :)
:) Halit molemmille! //A
VastaaPoistaNauti! :) Innolla odotan uusia postauksia!
VastaaPoista-Heta
voi iiroa.. ei ehitty näkemään ennen sun lähtöä, byää!! :( mutta kuulostaa ihanalta, nyt vaan englanti-espanja -kasettia kuuntelemaan päivät yöt, niin kielikin sujuu paremmin :)
VastaaPoista-petra
Upee kokemus sulla edessä; nauti täysin siemauksin ja näytäpä Ricolaisillekin mikä on suomalaisen hotelliosaamisen ja uuden oppimisen tahdon taso- HÄIKÄISE ne Ynkka!!! Me ollaan ylpeitä susta jo nyt mutta odotuksemme ovat tietysti KORKEALLA: susta pitää "isona" tulla vähintään uus davidkong, että siihen malliin siellä opiskelet- capiche?! Halit ja tsemua:-) Saija
VastaaPoistaHyvin on alkanut näköjään, toivottavasti jatkuu samalla lailla. Pärjäile ja pidä Sorkan lippua korkealla. Ja jos et muuten pärjää, soita Team Sorkka apuun. Haatana! Terv. Ari
VastaaPoista