torstai 9. syyskuuta 2010

Terveiset tumman juoman takaa...


Voipi olla kolaa, voipi olla rommikolaa, voipi olla diettikolaa... Paha paha...

Jälleen asiaa ruuasta... Nyt tässä alkoi kova säästökuuri, menot ja paino alas. Hieman huono yhdistelmä, sillä täällä on oikeasti paljon halvempaa hakea pikaruokaa naapurista kuin käydä kaupassa hakemassa tuoreita raaka-aineita ja valmistaa niistä ruokaa. Jopa puolivalmisteet ovat todella kalliita. Ja maito... 2,5 dollaria melkee kaksi litraa... Tulee edukkaamaksi käydä ravintolassa.

Niin, ja eikä siinä kaikki. Vaikka puolivalmisteet ja valmisruuat ovat kalliita niin ne myös maistuvat... Sanoisinko näin tuttavallisesti ''schaisselle''. Oikeasti. On melkee ikävä Saarioisten kanaruukkua omilla mausteilla. Eikä paikallinen jäätelö ole kovin hyvää, paitsi Benkussa ja Jerryssä =D

Olen oppinut nyt ymmärtämään paikallista poliittista elämää, ja voi pojat! Kyllä Suomi on hyvä maa! Täällä on 4 poliittista puoluetta, joista yksi kerää vain rahaa. Siis 3 virallista puoluetta joista kukin on aina yhden kauden vetäjänä koska toisten viat on unohdettu kun toiset mokailevat. Miltä teistä tuntuisi jos nyt nykyisen hallituksen kaudella olisi vedetty metro Helsingistä Nurmijärvelle... Niin ei Suomessa, mutta täällä niin on käynyt, uskokaa pois.

Julkinen liikenne on muutenkin sekaisin. Se kyllä on olemassa, mutta esimerkiksi aikatauluja ei ole. Ja metro on tosiaan vedetty San Juanista pois päin metropoli alueista... Vanhassa kaupungissa tosin kaikki toimii.

Sitten vielä herkkää tekstiä.


Ajattelen sinua usein. Kun meri kohisten lyö kalliohin, ja aurinko laskee horisontin taa, minun on taas ikävä. Pahin on jo helpottanut, mutta meren lähellä, tuulen hyväilemänä ja auringon laskiessa muistan jälleen kasvosi. Kuinka ne heijastuvat meren aalloista, kuinka kuulen äänesi tuulen huminasta ja tunnen lämpösi illan viimeisestä auringon säteestä. Meri, tuuli ja aurinko, vaikka yhdessä luotte kauneinta kuvaa silmissäni, en tule siitä onnelliseksi. Kaipaan sinua kanssani meren rannalle, tuulen hyväiltäväksi ja auringon katseltavaksi, sillä sinä olet ainoa joka saa tämän hetken täydelliseksi. <3


Terkkuja vain täältä meren keskeltä!

Ynkka

10 kommenttia:

  1. Mun oma nyyhkyilijä <3

    Mutta kyllä sun mieslukijat nyt taas vähenee ;)

    "Ilma, jota hengitämme, samaa ilmaa on/
    ja jalkojemme alla sama maa"

    Kiskis

    VastaaPoista
  2. Kyllä minusta ainakin on hienoa lukea tuollaistakin tekstiä eikä vaan tiukkaa asiaa, kuten mojiton ja rommikolan välinen paremmuus tai ruoan kalleus kaupoissa. Ynkasta on paljastunut aivan uusi ulottuvuus, näin se matkailu avartaa pienen ihmisen mieltä! Sorkasta terkkuja! Ari

    VastaaPoista
  3. Ihana romantikko!

    Terveiset käytettyjen nessujen takaa!
    A

    VastaaPoista
  4. Äijjäl on purkka tossa lautasessa.
    Ällööö.
    Se siitä herkistelystä.

    Nesu

    VastaaPoista
  5. Onpahan sentään omapurkka eikä lautasen edellisen käyttäjän. Se se vasta ällöö oliski.

    Tulikin mieleen et toi purkka tais jäädä tohon.. Pahoitteluni Outbackin henkilökunnalle.
    Kiskis

    VastaaPoista
  6. Ei jäänyt, kyllä mä sen otin uusio käyttöön =D Katos mulla on oma tapani tottua uuteen bakteerikantaan ;)

    VastaaPoista
  7. tosi ällö toi kyl on ja sua on tosi ikävä T:AN-NA

    VastaaPoista
  8. Koska ilmestyy kuuluisia salilaitteiden/pyykkikoneiden/rantatuolien etc. takaa?

    VastaaPoista
  9. Huhuu - missä olet?
    Fanit hiiltyy, kun ei minkään takaa kuulu mitään!
    //A

    VastaaPoista