Ennen kuvia voisin valaista hieman Puerto Ricon historiaa. Puerto Rico oli yksi ensimmäisistä saarista, jonka Kristoffer Kolumbus löysi toisella matkallaan 1493. Saarta asuttivat tuolloin Taínos -intiaanit. Alun perin saarta kutsuttiin San Juan Bautistaksi, Johannes Kastajan mukaan, ja sinne syntynyttä satamaa Puerto Ricona. Myöhemmin nimet menivät toisin päin. San Juanin kaupunki kehittyi Karibian suurimman luonnonsataman viereen. Kallioinen saareke suojasi kaupunkia hyökkäyksiltä, ja Juan Ponce de Leonin, yhden kuuluisimmista löytöretkeilijöistä johdolla espanjalaiset voittivat alkuperäiskansat saaden hetkeksi aikaa hengähtää.
Ensimmäinen linnoitus pystytettiin 1533 ja nimeksi tuli La Fortaleza. Tällä hetkellä kyseinen rakennus toimii paikallisen kuvernöörin asuntona. Sitten myöhemmin pystytettiin Castillo San Felipe El Morro (alkoi 1539) ja Castillo San Cristobal (valmistui 1783). Fortaleza oli kaiken keskus ja paikka jossa säilytettiin Espanjan aarteita. San Juanista tuli nopeasti yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein, satamista espanjalaisille. Se oli ensimmäinen satama uuteen maailmaan tultaessa, ja toisin sanoen viimeinen matkattaessa Eurooppaan.
Sen huomasivat myös ranskalaiset, britit ja hollantilaiset, jotka toistuvasti yrittivät saada kaupunkia itselleen. Tästä syystä kaupunkia aloitettiin linnoittamaan toden teolla vuonna 1539. El Morroa rakennettiin 400 vuotta. Se oli valmis monta kertaa, mutta aina jostain syystä päätettiin muuria korottaa yms. Nyt se seisoo jylhänä niemen kärjessä, sisältäen uuden maailman yhden ensimmäisistä majakoista.
Castillo San Cristobal rakennettiin toiseen päähän saareketta suojaamaan kaupunkia mereltä, mutta myös mannermaan hyökkäyksiltä. Linnoitus on suurin, jonka espanjalaiset uuteen maailmaan rakensivat kattaen yli 27 aaria.
San Juan toimi muun muassa vuonna 1607 muonalisäys satamana semmoisille laivoille kuin Godspeed, Susan Constant ja Discovery, jotka ovat tunnettuja niille jotka tietävät Pohjois-Amerikan ensimmäisistä siirtokunnista sitten Viikinkien, nimittäin brittien löytöretkilaivue. Se perusti myöhemmin Jamestownin, ensimmäisen siirtokunnan nykyisen Virginian alueelle.
1750 luvuille asti, San Juan toimi vain tärkeänä satamakaupunkina, ja suurin osa saaresta oli vielä tuntematon. Vasta silloin Espanja alkoi hyödyntää saarta muutenkin kuin satamana.
Espanja menetti Hispaniolan 1821, mukaan lukien Uuden Maailman vanhimman siirtokunnan ja kaupungin Santo Domingon Haitilaisten hyökätessä. Meksiko itsenäistyi samana vuonna, kuten myös muut alueet Etelä- ja Väli-Amerikassa. 1845 Florida siirtyi Yhdysvalloille. Sitten 1898 alkoi Yhdysvaltain ja Espanjan välinen sota. Espanja menetti viimeisetkin rippeensä otteesta uudessa maailmassa. Kuuba ja Puerto Rico siirtyivät Yhdysvaltain alueiksi, niin kutsutuiksi itsehallintoalueiksi. (Estado Libre Asociado, The Commonwalth).
Tästä päivästä lähtien, ja vaikka asiat Kuubassa menivätkin vähän toisella tavalla, Puerto Rico kuuluu edelleen Yhdysvaltaoihin. Sen kansalaiset ovat yhdysvaltalaisia ja maata hallitsee oma senaatti, joka voi myös säätää lakeja. Mutta pääasiassa Puerto Rico noudattaa Yhdysvaltojen johdon vaatimuksia.
Ja sitten hieman kuvia. Linnoituksista luvassa kuvia myöhemmin.
| Pulupuiston (Parque de Palomas) vieressä kummitädillä ei olisi kivaa. Taustalla Capilla Del Cristo, lähes ilmaan rakennettu kappeli. |
| Väriloistoa Sol streetillä. |
| Kaupungin vanha portti merelle. |
![]() |
| Väriloistoa San Sebastian streetillä. |
| San Sebastian street. |
Ja kuten näkyy niin tässä kohtaa alkoi sade jälleen hiipiä ylleni. Sadekausi on täällä alkanut noin pari viikkoa sitten, ja vettä voi tulla milloin vain, ja todella yllättäen.
| Boulevard del valle kohti San Cristobalin linnoitusta. Vasemmalla menevä muuri menee kohti Castillo San Felipe El Morroa kohti, varmasti San Juanin kuuluisinta maamerkkiä kohti. |
| San Justo street. |
| Takaisin San Sebastian streetillä. On kyllä ihan mielettömiä taloja. |
| San Sebastian street kohti itää. |
| Ah... Mun värit San Sebastianilla. |
| Joillekkin vain kasa kiveä, mutta minulle historian karua kauneutta. Osa muurista joka yhdistää kaksi päälinnoitusta. |
Niin, sitten pääsin pitkästä aikaa töihin! Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi Puerto Ricon Turismi ja Hotelli Järjestön messuille. Pääsin tekemään monenlaisia messuhommia, jotka minulle ovat kyllä tuttuja, mutta uusi kulttuuri. Paljon uudenlaisia juttuja. Tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, tärkeitä ihmsiä, ja sain myös suomalaisella ahkeruudellani ja monipuolisuudellani tehtyä vaikutuksen järjestöön. Toivottavasti pian kuulemme siitä lisää ;)
| Eipä ollut kameraa eikä aikaa messuilla, joten joudutte tyytymään kuvaan iltaisesta aulatilasta Puerto Ricon Convention Centren sisältä. |
Eipä tässä muuta. Palaillaan myöhemmin uusissa merkeissä ;)
Ynkkanne

Vihdoinkin uutta :)
VastaaPoistaNyt oli kyllä niin sun näköstä tekstiä (historiaa, historiaa, historiaa..)
Aah, ikävä sinne takaisin.
Te amo <3
Munapää ;)
VastaaPoistaHistoria on mielenkiintoista =D
VastaaPoistamielenkiintoista
VastaaPoistaheikki
ihania taloja <3333333333333 ikävöiden AN-NA
VastaaPoistaTosi hienoja kuvia, ihan alkaa itselläkin tekemään mieli päästä tutustumaan tarkemmin. Seuraavaa odotellessa, terkuin Ari
VastaaPoistaParque de Palomas - yritän muistaa ja välttää! //A
VastaaPoista...kun mahdollista, hanki joku vaaleanpunaisista taloista mulle ;) ... rennon tuntuista aluetta...kauniita taloja paljon...ihanaa, että oot tollanen "historioitsija!
VastaaPoistat. johku